Itsetuntoa vai itsemyötätuntoa?

Miksi itsemyötätunto on yksi tärkeimmistä hyvinvointia kannattelevista, kuormituksen säätelyssä auttavista ja toivossa kiinni pitävistä elämätaidoista?

Siksi, että toisin kuin itsetunto, itsemyötätunto ei vaadi olemaan jotakin muuta, jollakin tapaa toisenlainen, eikä se ohjaa yrittämään enemmän, rutistamaan lisää, sinnittelemään vielä vähän kelvataksemme toisille. Itsemyötätunto ei anna käskyjä olla jotakin enemmän, se sallii olla oma inhimillinen itsensä tässä ja nyt.

 Itsetuntoon kytkeytyy vahva sosiaalisen hyväksynnän tarve, se ikään kuin rakentuu meihin ulkoa sisään päin; pitää onnistua, menestyä ja saada ihailuja ja kehuja ulkopuolelta, jotta voi tuntea itsensä hyväksi. Samaan aikaan itsetuntoon liittyy usein ainakin piilossa ajatus vertailusta. Joku tekee aina paremmin, onnistuu useammin, on enemmän sitä mitä odotamme itseltä, jolloin lopputuloksena on ainainen riittämättömyyden tunne. Tämän kautta on jotenkin himpun verran helpompi ymmärtää, miksi itsetunto ei, toisin kun usein ajatellaan, tue hyvinvointia ja auta meitä voimaan paremmin.

Toisin kuin itsemyötätunto, toimien toisin päin, kummuten sisältä ulos. Se ei vaadi menestystä, ei ulkoista vahvistamista, eikä sitä että olisimme mitenkään toisia parempia. Se ei myöskään vaihtele tilanteiden tai meitä ympäröivien ihmisten mukaan, jolloin se ei aiheuta samaa tunteiden vuoristorataa ja oman riittävyyden jatkuvaa mittarointia, kun itsetunto.

Itsemyötätunnon ytimessä on se, että riittää itselleen, juuri tässä ja nyt ja että riippumatta siitä, mitä tulee tehtyä ja miten paljon jää tekemättä, on tarpeeksi. Sen avulla ei anna vain itselleen lupaa olla enemmän totta omana itsenään, vaan myös muille. Itsemyötätuntoisena emme vaadi itseltä emmekä myöskään muilta kohtuuttomia. Itsemyötätunto myös ohjaa meitä hyviin päätöksiin ja auttaa suuntaamaan rohkeammin sitä kohti, mikä on aidosti tärkeää. Ja miten ihana ajatus onkaan olla tarpeeksi tämän kaiken elämän riittämättömyyden keskellä. ❤️